Avainsana: pääruoka
-
Sitruuna-pestokana
Tähän tehdään ensin vihreä pesto eli hieman enemmän vaivannäköä kuin meidän arkisafkassa yleensä. Vihreä sitruunapesto Ota pari nättiä basilikan lehteä erilleen myöhempää koristelua varten. Soseuta kaikki paitsi öljy keskenään blenderissä tai sauvasekoittimella tms. Lisää öljy sekaan ohuena nauhana kunnes koostumus on hyvä pestomainen. Sitä menee aika paljon. Kanapannu Valmista pesto. Paahda pähkinät erikseen. Ruskista kana…
-
Mian helppo kalakeitto
Tätä syödään kun Joonas on poissa kotoa! Per ruokailija/annos Kuutioi kasvikset – porkkanat ja lantut pieninä, perunat voi olla isompia. Keitetään melkein kypsiksi kasvisliemen kanssa. Lisätään kala. Kerman voi laittaa kalan kanssa. Tilli lopuksi päälle silputtuna. Tarjoillaan paahtimen kautta tuodun Reissumiehen kanssa.
-
Pollo Limonello
Tämä alkujaan Ysibaarin resepti julkaistiin vuosia sitten Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä. Resepti syntyi siten, että keittiöstä olivat ruoka-aineet vähissä, joten kokki teki annoksen jäljellä olevista aineista ja onnistui niin hyvin, että ruoasta tuli yksi paikan suosikkiannoksista. Tästä on muitakin versioita olemassa – tämä on meidän perheen versio. Ainekset (2 henkeä)