Pollo Limonello

Pollo Limonello

Tämä resepti julkaistiin vuosia sitten Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä ja se oli jonkin baarin/ravintolan resepti. Resepti syntyi muistaakseni siten, että keittiöstä olivat kaikki ruoka-aineet loppu, joten kokki teki annoksen jäljelä olevista aineista ja onnistui niin hyvin, että ruoasta tuli yksi paikan suosikkiannoksista. Olen nähnyt reseptistä myös muita versioita, joten en tiedä onko sitä kehitelty Nytissä julkaisemisen jälkeen.

Tämä resepti on perheeni versio alkuperäisestä.

Aineet (2 hlölle)
2 broilerin rintafileetä ohuina suikaleina
purjoa pienen sipulin verran
ripaus cayennepippuria
2 dl kermaa
1/2 kanaliemikuutio
1/2 rkl kurkumaa
pala tuoretta inkivääriä raastettuna tai pieneksi silputtuna
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
2 dl ruoanlaittojogurttia
suolaa
mustapippuria
persiljaa

  • Ruskista broilerit pannulla öljyssä.
  • Lisää purjo ja cayennepippuri ja kuullota hetki.
  • Sekoita joukkoon kerma, kanaliemikuutio ja inkivääri. Kypsytä hetki.
  • Lisää kurkuma, sitruunamehu ja hunaja. Jatka kypsyttämistä kunnes kerma on keittynyt kokoon jonkin verran.
  • Kypsennyksen loppuvaiheessa lisää ruokaan jogurtti. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Vihoviimeiseksi lisää ruokaan persiljaa.
  • Tarjoa ruoka pastan kanssa.

Vinkkejä

Persilja. Tuore persilja on vaan niin hyvää verrattuna kuivattuun, mutta laiskana ja huonomuistisena siihen saattaa joutua turvautumaan. Kuivattu persilja haisee hevostallilta. Se nähtävästi kuuluu asiaan?

Tuorepersiljan voi muuten hyvin pakastaa. Pese persiljat vaikka siivilässä, ravistele kuivemmaksi ja laita pakastepussiin oikein ilmavasti ja pakkaseen. Kun myöhemmin haluat käyttä tuorepersiljaa pakkasesta, ota se ulos juuri ennen ruokaan lisäämistä, koska kerran pakastettu persilja muuttuu sulaessaan lötköksi. Jäisenä ilmavasti pakastettu persilja on helppo murskata paljain käsin pussin läpi pienemmäksi ja ripottaa ruokaan tarvittava määrä ja äkkiä loput takaisin pakkaseen.

Inkivääri. Tuoretta. Piste.

Luin jostain, että jos suussa on haavoja, pureskelemalla tuoretta, raakaa inkivääriä ne sulkeutuvat nopeammin ja kipu lakkaa heti. Muutenhan raakaa inkivääriä ei kannata mutustella, koska se on aika häijyn makuista. Ei pahaa, mutta pistävän voimakasta. Ja sen vuoksi inkivääri pitää saada kypsytettyä. Joten jos et raasta vaan leikkelet inkiväärin pienen pieniksi kuutioiksi niin laita se ajoissa ruokaan, jotta se ehtii kypsyä.

Jogurtti. Ruoanlaittojogurtti on paksumpaa kuin tavallinen jogurtti. Käytännössä turkkilainen jogurtti tai vaikka bulgarian jogurtti käyvät varsin hyvin ruoanlaittojogurtista. Myös nestemäisempää, normaalia maustamatonta joguttia voi ruoanlaitossa käyttää, mutta siitä kannattaa valuttaa kahvisuodattimen läpi nesteitä pois ettei ruoasta tule liian nestemäistä. Jogurttia kannattaa valuttaa n. 0,5 – 1,5 h.

5 comments on “Pollo Limonello

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *